Porin korona-aikainen toiminta on ollut mallikasta


Porin korona-aikainen toiminta on ollut mallikasta

Porin kaupungin sivistysjohtaja ja klubimme jäsen Esa Kohtamäki kertoi viikkokokouksessa kokemuksia koulutuksen järjestämisestä korona-aikana Porissa. Opetustyön ja koulunkäynnin järjestäminen digitaaliseksi oli haastavaa, mutta Porin korona-aikainen toiminta oli ja on ollut edelleenkin mallikasta.
Eri osapuolten välisellä yhteistyöllä etäopetuksena toteutettujen tuntien sisältö ja toteutustapa sekä lasten ja nuorten saavutettavuus sekä asianmukainen koulunkäynti sujuivat kevään aikana hienosti. Etäopetustarve on aktiivinen edelleen, joten digitaalinen opetus kehittyy jatkuvasti – toinen toisiaan kehittäen.

Kokouksessa onniteltiin jäsen Paula Iléniä, Punainen Risti, Porin vuoden kaupunkiteosta sekä vastaanotettiin lainakäyttöön jäsen Pia Kiurulta, Finnvera, kaiutin tukemaan etäyhteyksiä.

Tiistain 6.10. etäkokouksessa Maija Saari esitelmöi aiheesta Robocoast-rekry. Tervetuloa virtuaaliseen Rotarymaailmaan.

 

Hyväntekeväisyyskonsertti sunnuntaina 28.10. klo 16.00

4.10.2018

Hyväntekeväisyyskonsertti Reposaaren päiväkodin hyväksi sunnuntaina 28.10. klo 16.00 KIVIKOULULLA Kirkkokatu 31, 28900 PORI. Esiintyjänä muun…

Vuosikokous 19.11. klo 11.20, Borg

18.11.2018

Tervetuloa vuosikokoukseen, joka pidetään normaalin viikkokokouksemme yhteydessä maanantaina 19.11.2018 ravintola Borgissa. Virallinen osuus aloitetaan klo…

Akuuttilääketiede

20.11.2018

Akuuttilääketieteen ylilääkäri Eija Vaula tulee kertomaan, mitä uutta akuuttilääketieteen saralla on tapahtumassa. Tule kuulemaan ja…