Radio Pori – Kaupungin ääni jo 40 vuotta


Radio Pori – Kaupungin ääni jo 40 vuotta

Tervetuloa Teljän Rotaryklubin tapaamiseen Ravintola Borgiin. Taru Saine tulee kertomaan meille itsestään ja meidän kaikille läheisen Radio Porin kuulumiset. Radio Pori palkittiin viime vuonna vuoden paikallisradiona.
Tilatataan ruoka normaalisti 10-15 min ennen tapaamisen alkua. Teamsillä osallistujille tiedoksi, että esitys alkaa n. 12.30 lounaan jälkeen.

Kaupungin ääni, Radio Pori, juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Kanava on säilyttänyt asemansa alueensa kuunnelluimpana kaupallisena kanavana ja palkittu useaan otteeseen Vuoden Paikallisena radiona RadioGaalassa. Sydän siis sykkii vahvasti Porille, kuten sloganikin kuuluu Rakastamme Poria. Kanavapäällikkö Taru Saine on johtanut Radio Porin toimitusta ja sisältöjä jo yli parikymmentä vuotta. Mitä radiolle ja alalle kuuluu, mitä juhlavuosi pitää sisällään ja mitä paikallisuus merkitsee?

When different cultures meet each other

27.5.2018

Vaihto-oppilaamme Camillen aika Suomessa lähenee loppuaan – tosin hän on luonamme vielä noin 1,5kk. Huomenna…

Onko Borg Kitchen & Bar saanut nimensä Björn Borgin mukaan?

9.8.2018

Ensi maanantaina alkavat taas normaalit viikkokokoukset, mutta uudessa paikassa kuten presidentti Katja on jo meille…

Liput liehuu ja ihmiset riehuu..

17.9.2018

Tervetuloa klubimme viikkokokoukseen. Vieraaksemme saapuu koulutuskuntayhtymä Sataedun johtaja Matti Isokallio. Borg tarjoaa jälleen erinomaisia luonasvaihtoja:…