Rakkaudesta kahviin


Rakkaudesta kahviin

Timo Vesiluoma heittäytyi kahvipapujen syleilyyn 90-luvulla. Alkoi suhde, joka syveni oman kahvipaahtimo Kaffiino Oy:n perustamiseen vuonna 2008. Kahvi piti otteessaan vuoteen 2014 saakka, jolloin yrityksestä oli luovuttava sen viedessä liikaa aikaa virkamiesuran haastavista tehtävistä. Timo myi yrityksensä uusille kahvilähettiläille, jotka luotsaavat Kaffiinoa edelleen aktiivisesti Lappajärvellä.

Ennen esitystä pohdimme, voidaanko sano, että Timo Vesiluoma on ollut yksi merkittävimmistä suomalaisen kahvikulttuurin rakentajista. Esityksen kuultuamme voimme yhdestä suusta todeta, että voidaan. Lisäksi Timo sai useassa paikassa kahvipannut lämpenemään ja iltapäivän kulumaan kupittaessa – millainen on sinun kahvisi tuoksu, hapokkuus, täyteläisyys, aromi ja jälkimaku?

Kiitos Timo erinomaisesta esityksestä.

Ps. Hyvät blendit ovat salaisuuksia. Voimme kuitenkin kertoa, että kun sekoitat noin puolet etiopialaista ja puolet indonesialaista (sumatra) kahvia, niin saat nk. mokka-jaavaa.

Satakunnan maaseutu on älykäs

19.10.2020

Tiistain 20.10. etäviikkokokouksessa Satakunnan Ely:n maaseudun ja aluekehittämisen asiantuntija Salme Pihlajamaa esitelmöi aiheesta: Satakunnan Älykäs…

Lue lisää

Porin yliopistokeskus ja uuden jäsenen toivottaminen tervetulleeksi

19.10.2020

Teljän Rotaryklubin viikkokokouksessa 13.10. Porin yliopistokeskuksen johtaja Tarmo Lipping esitteli johtamansa keskuksen toimintaa. Kokouksessa presidentillä…

Lue lisää

Tarmo Lipping esittelee Porin yliopistokeskuksen toimintaa viikkokokouksessa tiistaina 13.10.

12.10.2020

Tervetuloa Teljän Rotaryklubin viikkokokoukseen Ravintola Borgiin tiistaina 13.10.2020 klo 12.00-13.00. Kokouksessa Porin yliopistokeskuksen johtaja Tarmo…

Lue lisää